2012年6月19日 星期二

Best Sence kaunis glitter lakka by lepikossakuhisee

No niin tänä aamuna on hetki aikaa päivittää blogi.
Eilinen kynsiin liittyvä asia mitä tein oli vain kynsien lyhentäminen viilaamalla. No ei oo siis mitkään tyngätkään vielä, mutta kyllä niistä lähti varmaan sentti tai aiankin puol pituutta pois. Olivat jo melkoisen hankalat päivittäisessä elämässä. Toista kertaa en varmaan noin pitkäksi päästä kasvamaan. Vaan arvatkaas onko helppo kirjoittaa tätäkin kun on näppi tuntuma ihan eri ja paljon parempi.

Mutta siis tällä kertaa on tarkoitus esitellä todella kaunis giltteri lakka jonka sain KKCenterHK:lta testattavaksi. Eli lakka on nimeltään : Best Sence Pink Small Hexagon & Dot Glitter Nail Polish. Nimensä mukaisesti lakassa on siis läpikuultavalla vaalean punaisessa lakassa pieniä heksagoneja jotka heijastelevat sateen kaaren väerissä ja pieniä erivärisiä glittereitä. Todella kaunis lakka joka suorastaan kimaltelee näin kesällä auringon kanssa kilpaa.
Musta tuntuu että nuo mun ottamat kuvat eivät tuo nyt kaikkea kimallusta edes selville teille. Mun känny kamera ei oo auringon paisteessa mikään helpoin käsiteltävä kun näytössä olevasta kuvasta ei meinaa saada mitään selvää. Mutta joka tapauksessa tässä niitä kuvia tulee :)









No niin ja nyt pitää mennä jatkamaan kaappien siivooamista koska myös ulos pitää ehtiä. Ulkona on jälleen kaunis auringon paiste. 
Mulle on tullut kyselyä tuosta mun radikaalista elämän muutoksesta. No voin kertoa sen että aina kaikki ei mene niin kuin olisi toivonut ja näin tällä kertaa. Eli ei ole kyse iloisesta asiasta... Mutta ei siitä sen enempää, blogin kirjottaminen antaa minulle muuta ajateltavaa ja tässä vaiheessa en halua avautua tämän enenpää aiheesta. Mutta kerron siitä sitten kun aika on valmis ja minä olen valmis sen jakamaan.


Tänään illemmalla kuvailen tuotteet joita olen ostanut ja eiköhän niistä saada huomiseksi postausta tehtyä :)



Thank you, lepikossakuhisee
Check out  lepikossakuhisee blog
http://lepikossakuhisee.blogspot.fi/2012/06/best-sence-kaunis-glitter-lakka.html

沒有留言:

張貼留言